SERCO MEKAANINEN LETKUKELA

Serco tarjoaa monipuoliset tarvikkeet kaupunki-infran pesuun. Pölyhaitat etenkin keväisin, ovat yhä kasvava ongelma taajamissa ja kaupungeissa. Pölyongelmat aiheuttavat ihmisille monenlaisia terveysongelmia ja siksi pölyyn, ja sen torjuntaan, on kiinnittetty entistä enemmän huomiota. Vaatimusten kasvaminen pölyntorjunnassa, on myös kasvattanut vaatimuksia koneissa ja laitteissa, joita käytetään asuttujen alueiden kevät siivouksissa.

Täysin suomalainen laatutuote

Sercon Mekaaninen letkukela on kokonaan Suomessa valmistettu. Sen suunnittelun pohjana on ollut asiakaskunnasta tullut tarve letkukelalle, josta tulee riittävästi vettä, on kestävä vaativissa olosuhteissa ja mutta on kuitenkin edullinen hankkia. Sercon mekaanisessa letkukelassa on kaikki tarvittava, mutta ei mitään ylimääräistä. Siksi se on niin kestävä, mutta myös edullinen. 

Letkukela tottelee lihasvoimaa

Koska kela on mekaaninen, siinä ei ole käytössä väsyviä palautusjousia, jotka ikääntyessään estävät tehokkaasti letkun kelautumisen takaisin kelaan. Kelan lukitus on myös mekaaninen, jolla varmistetaan letkun pysyminen kelalla myös siirtymien aikana eri pesukohteiden välillä.

Mekaanisen_kelan_veivi_22.jpeg

Kuva 1. Mekaanisessa Serco letkukelassa ei ole käytössä väsyviä palautusjousia, jotka ikääntyessään estäisivät letkun tehokkaan kelautumisen takaisin kelaan. Myös lukitus on mekaaninen.

Yhdessä muiden Sercon pesutuotteiden kanssa

Sercon mekaaninen letkukela muodostaa yhdessä muiden Sercon pesutuotteiden kanssa todella tehokkaan yksikön nopea tempoiseen pesukauteen. Pesuletkukelan ”taistelupariksi” sopii hyvin esim. Sercon myymät pumput. Pesuletkukela voidaan liittää lisävarusteena mm. Serco Aaro RW ja Serco Aaro CC katupesulaitteisiin, kuin myös Sercon valmistamiin kuljetussäiliöihin.

SERCO_Mekaaninen_letkukela__osana_RST_Kuljetussailiota_.jpg

Kuva 2. Serco mekaaninen letkukela asennettuna Serco RST-Kuljetussäiliön aisapariksi. 

Mitat:

MalliTuotenumeroÄärimitatKelan mitatPainoKiinnitys-mittojaSisältö
Pyydä tarjousMekaaninen letkukela600341Leveys kammen kanssa: 1070 mm,

syvyys: 650 mm,

korkeus: 520 mm
Ulkohalk.: 520 mm,

Leveys: 460 mm
Ilman letkua: 62 kg,

Letkun (20m) kanssa: 75 kg
Kiinnityslevy: 710 x 50 mm

Kelan akseli 380 mm kiinnitys-pinnasta
Kela + Letku 1-1/4″ 20 metriä + karstakarhu + syöttöletku + liitin

Mekaanisen letkukelan mittakuva

Kuvaa klikkaamalla voit ladata mittakuvasta PDF kuvan.